Johannes Koskinen

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) virkamiesryhmän kuntajakokartan vuotaminen Suomen Kuvalehteen jostakin työvaiheesta tekee varmasti hallaa koko kuntauudistukselle. Suuressa osassa maata siinä kaavaillut kunnat olisivat liian suuria ja hajanaisia toimiakseen asukkaiden itsehallintoon perustuvina oikeina kuntina. 70 kuntaa olisi vähemmän kuin mitä meillä on perinteisen jaon mukaan seutukuntia tai talousalueita (noin 90). 

Kuntauudistushanke lähti liian uhoavasti liikkeelle alkusyksystä ja tuntuu jatkavan kuoppaisella tiellä. Uskon, että kovin kaavamaisia ja runttaavia kuntakarttoja piirretään realistisemmiksi lähiviikkoina niin ministerin kuin koko hallituksenkin käsittelyssä. Kun useimmat hallituspuolueet – demarit kärjessä – ovat vannoneet, ettei pakkoliitoksia tule, pitää kuntauudistus valmistella sen mukaisesti. 

Me tarvitsemme vahvempia peruskuntia, jotka pystyvät huolehtimaan peruspalveluista turvallisesti ja taloudellisesti tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Mutta kuntarakenteen pitää soveltua kunkin alueen oloihin eikä samaa mallia voi vängätä täysin erilaisiin aluerakenteisiin. 

Ministeri Virkkunen esikuntineen lähtee maakuntakierrokselle helmi-maaliskuussa kuulemaan alueittain kunnanisien ja –äitien näkemyksiä. Ehkäpä sen jälkeen puhutaan 70:n sijasta 150-170 kunnasta, mihin nykyisistä 336 kunnasta voitaisiin vielä tällä vuosikymmenellä päätyä. Olennaista on katsoa tarkasti jokaisen seudun työpaikka- ja aluerakennetta, palveluiden järjestämistä järkevällä tavalla ja kuntalaisten itsehallintoa kunnioittaen. 

Kokonaisen tai puolikkaan maakunnan kokoiset kunnat eivät pitkien etäisyyksien Suomessa ole toimivia, niissä ei kuntalaisten ääni vaikuta riittävästi omiin palveluihin. Tutkimusten mukaan 25-40.000 asukkaan kunnissa asukkaat saavat veroeuroilleen tehokkaimmin vastinetta. Yli sadantuhannen asukkaan jättikunnat rakentaisivat sisälleen uudet hallintohimmelit ja loitontaisivat kuntalaiset vaikuttamismahdollisuuksista. 

Meillä Hämeessä löytyy aika luonteva kuntarakenne seutujaosta. Uusi Forssa voisi muodostua Lounais-Hämeen viidestä kunnasta, samoin Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi sopisivat uudeksi peruskunnaksi. Hyvinkään liittäminen samaan syssyyn saattaa ylittää kipurajan. Hämeenlinnan seudulla Hattula on kiinteämpi osa samaa kaupunkirakennetta kanta-Hämeenlinnan kanssa kuin Lammi, Hauho tai Kalvola konsanaan. Sen sijaan Janakkala kasvavana 17.000 asukkaan kuntana on varmaan elinkelpoinen jatkossakin. 

Ensisijaista on valmistella kuntalaki, valtionosuus- ja verontasausjärjestelmät osaksi kuntauudistusta niin, että tiedetään millä ehdoilla kunnat voivat todella pitävillä perusteilla arvioida, onko edellytyksiä jatkaa nykyisillä kuntarajoilla vai onko haettava leveämpiä hartioita. Se tapa, millä Hämeenlinnan seudulla laskettiin kuntien tulevia selviytymismahdollisuuksia viisi vuotta sitten, on välttämätön muuallakin. Laskelmien pohjaksi on vain saatava tiedot tulevista talousratkaisuista. 

Isoista kuntaliitoksista Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Salossa jne. on saatu hyviä ja huonoja kokemuksia. Kunta- ja palvelurakenteen muutoksissa on vältettävä tehtyjä virheitä ja kiinnitettävä erityistä huomiota kuntademokratiaan sekä palveluiden tasavertaisuuteen ja turvallisuuteen. Keskittämisen ja kevytmielisen ulkoistamisen tai yhtiöittämisen syntejä on syytä kaihtaa. 

Johannes Koskinen   

Presidentinvaalissa näyttää kaikonneen perinteinen kansan viisaus siitä, että epävarmoina aikoina on turvattava varmaan ja luotettavaan vaihtoehtoon. Presidentin vallan viilaaminen ei ole vienyt ulkopolitiikan johtamista, ei puolustusvoimien ylipäällikön tehtäviä. Aiemmin Suomen kansa on osannut arvostaa kokemusta ja näkemystä valtion ja ulkopolitiikan johtotehtävistä tärkeää äänestyspäätöstä tehdessään. Nyt mediasirkus pyörii tykkäämisissä, enemmän mielikuvissa kuin osaamisessa. 

Epätietoisten suuri osuus gallupeissa kertoo kuitenkin vakavasta pohdinnasta. Valistuneet äänestäjät pohtivat tosissaan, kenen käsiin valtion ylin johto on viisasta ojentaa kuudeksi vuodeksi. 

Suomen tasavallan presidentiksi valituilla on poikkeuksetta ollut kokemusta pääministerin tai ulkoministerin tehtävistä tai vastaavista valtion ylimmän johdon vastuullisista tehtävistä. Poikkeuksena pidetyllä Martti Ahtisaarella oli takanaan paitsi ainutlaatuinen kansainvälinen ura YK-tehtävissä myös vuodet Suomen ulkopolitiikan korkeimpana virkamiehenä, ulkoministeriön valtiosihteerinä. 

Kun näitä kriteereitä sovelletaan tässä vaalissa, haaviin jää kolme ehdokasta puntaroitavaksi. Paavo Lipponen toimi kahdeksan vuotta pääministerinä ja neljä vuotta eduskunnan puhemiehenä ynnä vuosikymmeniä työkseen kansainvälisen ja kotimaisen politiikan parissa. Paavo Väyrysellä on ulkoministerivuosia sekä päätoimisen poliitikon kokemusta vaikka muille jakaa. Sauli Niinistö ei ole ollut pää- eikä ulkoministerinä, mutta pääministerin sijaisena ja puhemiehenä kyllä. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa kaikki kolme ovat istuneet vuosia ja harjoittaneet yhteistoimintaa presidentin kanssa ulkopolitiikan johtamisessa. 

Jos tästä lähtisi rakentamaan pätevyysvertailua virkanimitysmuistion tapaan, tulokseksi tulisi varmaankin järjestys Lipponen, Väyrynen, Niinistö. 

Presidentinvaalissa jokainen tekee omilla kriteereillään valintansa, emmekä voi mahtikäskyllä vaatia keskittymään olennaiseen. Mutta vaalitaistelun loppukirissä voimme keskittymällä itse valinnan avainkysymyksiin herättää uinuvaa kansaa. 

Tulevan presidentin on hallittava varmasti ulko- ja turvallisuuspolitiikka, pystyttävä rakentavaan yhteistyöhön maan hallituksen ja eduskunnan kanssa, toimittava aktiivisesti kansainvälisellä kentällä vientiponnisteluista kriisinhallintaan, huolehdittava hyvistä naapuruussuhteista ja pohjoismaisen yhteistyön syventämisestä. 

Vaikeina aikoina ei pidä ottaa huikentelevaisuuden riskiä vaan valita varmin Koiviston, Ahtisaaren, Halosen linjan jatkaja. Paavo Lipposeen päätyy järjellä ja tunteella – turvallisuuden tunteella. 

Johannes Koskinen 

 

Hämeenlinnalla on perinteitä jo parinkymmenen vuoden ajalta pyrkimyksestä nousta kuntademokratian kehittäjänä eturiviin. 1990-luvun Hämeenlinna-mallissa kiinnitettiin paljon huomiota selkeään, kuntalaisille avautuvaan hallintoon, avaintehtävien hyvin konkreettisiin palvelusitoumuksiin, asukaspalautteen hankkimiseen ja siihen vastaamiseen.

 
Uudessa laaja-alueisessa Hämeenlinnassa nämä tavoitteet ovat vielä kaksin verroin tärkeämpiä. On huolehdittava kaupungin eri osien ja palvelujen tasapuolisesta kehittämisestä. Ja on voitettava tilaaja-tuottaja-malliin liittyvä valta- ja vastuusuhteiden hämärtyminen. Kuntalaisten ääni ei saa kadota kasvaneisiin etäisyyksiin eikä hallintokoneiston rattaisiin.

Viime päiviltä huolestuttavana esimerkkinä on keskusteluttanut 15 kilometrin päähän Renkoon osoitetun päiväkotipaikan tapaus. Täytyy tietysti muistaa, että sadat vanhemmat ovat saaneet hyvää ja sujuvaa palvelua. Huono palaute yhdestäkin tapauksesta kiirii  kauas. Palvelujen kehittämisessä on virheet minimoitava ja asiakkaiden tasapuolinen kohtelu varmistettava.

Henkilöstön aktivoiminen joustavien ja laadukkaiden palvelujen rakentamisessa on keskeistä. Se on myös niitä kohtia, jotka alkuperäisestä Hämeenlinna-mallista ovat liiaksi unohtuneet. Kuntaorganisaatioiden yhdistämisen ja tiukan talouden paineet ovat puristaneet työntekijöitä - eikä luovuus kuki pakotettuna.

Hämeenlinnan kunnallisen demokratian kehittämishankkeessa on esillä kuntalaisten ääntä vahvistavia keinoja. Asiakaskyselyt, kunnollinen ja vaikuttava palautejärjestelmä, avoimempi päätöksenteon valmistelu, vaihtoehtojen tuominen kansalaiskeskusteluun, päätöksentekotasojen selkeyttäminen ja luottamushenkilöiden toimintaedellytysten parantaminen ovat kaikki vaativia mutta välttämättömiä tehtäviä toimivan kansanvallan toteuttamiseksi kaupungissamme.

Miksi toriparkkia tuputetaan?

Yhdenlaisena varoittavana esimerkkinä suhmuroivasta valmistelusta käy ajankohtainen toriparkki. Tällä kierroksella oli ensin hyvin kattavasti kirjoitettu valtuustoaloite koko kaupunkia koskevasta pysäköintistrategiasta - miten pysäköinti kytkettäisiin liikennesuunnitteluun ja ratkottaisiin pysäköintiongelmia niin keskustassa, lähiöissä kuin kauppakeskuksissakin.

Tähän aloitteeseen on asianmukaisesti valmisteltu vastaus yhdyskuntalautakunnassa alkusyksystä. Siinä esitettiin keskustan liikennesuunnitelmatyön ja siihen liittyvän pysäköintistrategian teettämistä kevääksi 2012. Esittelyosassa todettiin, että ”järkevät pysäköintilaitosten sijaintipaikat ovat keskustan länsireunassa, Keinusaaressa ja aseman seudulla sekä Etelärannassa linja-autoaseman tuntumassa”.

Näin eteneminen olisi ollut tietysti luonnollista. Mutta kuinkas kävikään? Lokakuun lopussa 2010 - siis vuotta aiemmin - keskustan viisi kiinteistöyhtiötä oli tehnyt kaupungille ehdotuksen keskustapysäköinnin keskittämisestä torin alle Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:n nimiin ja pääosin kaupungin kustannuksella ja riskillä.

Kaupunginhallituksessa tästä torinaluspysäköinnistä tulikin pääasia laajempaan pysäköintistrategiaan verrattuna, kun kaksi asiaa yhdistettiin yhdeksi. Kaiken järjen mukaan ensin pitäisi selvittää keskustan pysäköintipaikkojen lisäämisen vaihtoehdot, niiden kustannukset, hyödyt ja haitat - ja vasta sen jälkeen lähteä parasta vaihtoehtoa toeuttamaan.

Parempiakin vaihtoehtoja on

Kaupunginvaltuustossa lokakuussa tätä marssijärjestystä vielä painotettiin. Kaupunginhallituksen päätöskin oli muotoiltu niin, että keskustan liikennesuunnitelmatyön ja siihen sisältyvän pysäköintistrategian osana selvitetään toriparkkiin/torinaluspysäköintiin liittyvät lähtökohdat.

Sen jälkeen on uutisoitu, että osasen suunnitteluun satsattaisiin satojatuhansia euroja - ennen kuin pysäköinnin kokonaiskuvaa on hahmotettukaan!

Hämeenlinnassa torin ympärillä on kirkkoa, Raatihuonetta, vanhaa lääninhallitusta, mutta tehokasta liiketilaa vain yhdellä reunalla. Eri kaupungeissa toteutetuissa toriparkeissa ympäröivät kiinteistöt ovat ottaneet päävastuun rahoituksesta, Hämeenlinnassa riski jäisi kaupungille. Ei vaikuta hyväksyttävältä. 

Meillä rantatorin, linja-autoaseman alue on liikenteelliseltä sijainniltaan ja ympäristönsä kehittämismahdollisuuksilta varmasti luontevampi paikka isolle pysäköintilaitokselle muuhun rakentamiseen - erityisesti Etelärantaan - nivellettynä. Joka tapauksessa kysymys on kaikkien kaupunkilaisten ja kymmenien kiinteistöjen kannalta tärkeästä valinnasta. 

Toivotan hämäläisille hyvää, oikean kuntademokratian kehittämisen vuotta 2012!

Johannes Koskinen

 

Eduskunta hyväksyi Suomen liittymisen Ottawan sopimukseen, jolla kielletään jalkaväkimiinojen valmistus ja käyttö. Miinakielto ei valitettavasti toteudu vielä maailmanlaajuisesti: suurimmat sotilasvallat USA, Venäjä ja Kiina puuttuvat, samoin kriisialueiden kuten Lähi-idän monet maat. Jotta hyvät aikomukset kestävästi muuttuvat hyviksi teoiksi, vahva painostus on kohdistettava näihin miinamilitantteihin.

Kuluvanakin vuonna arvioidaan miinojen surmaavan 4000 siviiliuhria. Miinakielto on vähentänyt kauppaa, mutta ei valitettavasti julmaa satoa.

Kansainvälisessä talouskriisissä eteemme levittyy suunnaton miinakenttä, josta ei ole luotettavaa karttaa. Ja tahto riskien poistamiseksi ja väistämiseksi tuntuu monilta isokenkäisiltä puuttuvan. Räiskettä riittää ja vahinkoja syntyy.

Holtiton velkaantuminen - niin valtioiden, yritysten kuin yksityissektorinkin - löytyy monien ongelmien taustalta. Usein siihen liittyy rahoittajien uhkarohkea riskinotto.

Ei Kreikka ole ainoa vaikka pahimmasta päästä. Islannissa, Irlannissa, Portugalissa ja Britanniassa pankkien pelastaminen syöksi valtiontaloudet rajuun velkakierteeseen. Espanjan kiinteistökupla ei ole vielä kokonaan puhjennut, mutta työttömyys on jo ylittänyt 5 miljoonan ja 20 prosentin hätäluvut. Vauraan Italian on Berlusconin suhmurointihallinto suistanut kuilun partaalle. Belgiaa ja Ranskaa uhkaa luottoluokituksen heikentyminen.

Rapakon takana kaikki on suurempaa. USA:n julkinen velka on ohittanut 100 prosentin paalun suhteessa vuotuiseen kansantuotteeseen. Velkaantuminen on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Erityinen johtavien poliitikkojen superkomitea yrittää löytää 1200 miljardin dollarin vuotuiset säästöt!

Koko Euroalueen valtioiden yhteenlaskettu velka jää vielä Yhdysvalloista jälkeen - noin 88 prosenttiin BKT:sta. Mutta ongelmamaiden velkaantumistahti on ollut hurja ja johtanut isoihin korkoeroihin euromaiden välillä.

Velkaantumisen reipas hillintä on ainoa kestävä ratkaisu, vaikka välittömästi kaivattaisiinkin kohdennettuja investointeja kasvun vauhdittamiseksi. Eurooppaa uhkaa Japanin kohtalo: talouskasvun tyrehtyminen pitkiksi ajoiksi ja valtionvelan paisuminen. Riippuvuus - taloudellinen ja poliittinen - markkinavoimista ja Kiinan ylijäämistä on kolmas jättimiina. 
 
EU:n komissio toi keskiviikkona julki odotetun federalistiset ehdotuksensa eurobondeista eli yhteisistä velkakirjoista euromaiden varainhankintaan. Ne merkitsisivät halvempia korkokuluja velkantuneimmille, kalliimpia asiansa hyvin hoitaneille kuten Suomelle.

Perussopimuksen vastaista lainojen yhteisvastuuta ei pidä hyväksyä. Eurobondien kehittäminen oikeudenmukaiseksi rahoitusinstrumentiksi vaatii pitkällistä kehittelytyötä. 

Myös väliaikaisen vakausvälineen paisuttamiseen moninkertaiseksi   liittyy herkästi vastaavat riskit. Ilmaista rahaa tai takausta ei ole. Vastuiden uusjako AAA-ryhmän parhaan luottoluokituksen maiden tappioksi on syytä torjua päättäväisesti. Vaikka tuntuisi helpolta, että samoilla takaussummilla saisi irti rutkasti enemmän luottoja, kääntöpuolena on takaajan olennaisesti suurempi riski joutua maksamaan taattu tai vakuutettu osuus.
 
Näyttää siltä, että nopeimpiin pelastusoperaatioihin tarvitaan Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vahvempaa roolia. EKP:n puuhailu valtionvelkojen ostajana toki lisää inflaatiota, mutta on pienempi paha kuin täysi romahdus Euroopan rahoitusmarkkinoilla.

Talouskriisin vyöryminen työttömyydeksi jatkuu aloittain ja alueittain vakavasti. Meiltä Suomesta häipyy työpaikkoja parhaiten tuottaneilta IT- ja teollisuusaloilta. Nokia Siemens -verkonrakennuskonsernin 17000 työntekijän vähennykset ovat myrskyn merkki, vaikka potkut täällä onnistuttaisiinkin rajaamaan tuhanteen.

Miinanpurkajille riittää töitä.

Johannes Koskinen  

 

Kunnissa on käyty linjakeskustelua ensi vuoden talousarvioista päätettäessä. Hämeenlinnassa, Hattulassa ja Janakkalassa on yhteisenä teemana ollut, miten varmistaa hyvin toimivat peruspalvelut tiukentuvan talouden oloissa. Tasaverona kunnallisveroa ei pitäisi enää kiristää, vaan hakea täydennystä kuntien tulopohjaan enemmän maksukyvyn mukaan määräytyvistä veroista ja maksuista. 

Juustohöylän tapaan tasaisen siivun leikkaaminen kaikista kunnan menoista ei ole oikea lääke lamaongelmiin. Terveydenhuollosta, kouluista, päivähoidosta ja ikäihmisten palveluista on huolehdittava hyvin vaikeinakin aikoina. Sen sijaan kalliita investointeja ja lisäkuluja toissijaisista toiminnoista pitää lykätä pussin pohjan tullessa vastaan. 

Hämeenlinnan valtuustossa viime maanantaina herättivät laajaa kritiikkiä juuri kaavamaiset säästöpyrkimykset keskeisissä peruspalveluissa. Alakoululaisia ei pidä sulloa kohtuuttomia määriä yhteen yksikköön Normaalikouluun, vaan säilyttää runkona terveet lähikoulut Myllymäen tapaan. Lasten ja nuorten lautakunta oli jo asettamassa rajoja jättikoululle ja valtuusto antoi vahvaa tukea Myllymäen koulun jatkolle. 

Vanhuspalveluissa valtakunnallisesti ja alueellisesti pyritään vahvistamaan kotiin annettavia palveluja ja palveluasumisen muotoja. Tämä laitospainotteisuuden vähentämisen linja hyväksytään laajasti, mutta keinot epäilyttävät. Vanhainkotipaikkojen sulkeminen ei voi olla ensisijainen tavoite. Se mahdollistuu, jos kotipalvelut ja kevyemmät palveluasumismallit todella riittävät vanhusväestön tarpeisiin ja turvattuun elämään. 

Laitospaikkojen vähentämisen on väistyttävä, jos kokoaikaisen hoivan tarpeessa on terveydeltään haurastuneita vanhuksia jonoksi asti. Tämä oikea marssijärjestys on kirjoitettava selvästi kaikkiin palvelustrategioihin enemmän turvattomuuden välttämiseksi. 

Jotta kaikkien kuntien ja kaikentyyppisten palveluntuottajien vanhuspalvelut saadaan samalle viivalle ja varmasti järjestetyiksi, tarvitaan suositusten sijaan laintasoista sääntelyä – vanhuspalvelulakia. Sosiaali- ja terveysministeriössä on tällä viikolla asetettu ohjausryhmä lain määrätietoiseen loppuvalmisteluun 31.3.2012 mennessä. Minusta on hienoa, että peruspalveluministeri on nimennyt ohjausryhmän johtoon kansliapäällikkö Kari Välimäen rinnalle eläköityneet sosiaalipalvelujen huippuasiantuntijat Sirkka-Liisa Kivelän ja ed. oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion ynnä mm. eläkkeensaajajärjestöjen edustuksen. 

Henkilöstöjärjestöistä Super on käynnistänyt valtakunnallisen kampanjan, jolla puututaan vajaaseen henkilöstömitoitukseen hoivapalveluissa. Hämeenlinnan Keinukammari on joutunut luupin alle ensiaallossa. Valvontaa ja puuttumista arjen epäkohtiin on lisättävä ja vahvistettava, jotta vanhuspalvelut saadaan asianmukaiselle tasolle niin kuntien itsensä hoitamina kuin ostopalveluina hankittuinakin. 

Johannes Koskinen 

Innopark-jupakka ei tule loppuunkäsitellyksi, vaikka Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto saakin pöydälleen hallinnon ja talouden tarkastuksen tulokset. 40 miljoonan euron korkojohdannaisten olevat ja tulevat riskit pitää minimoida ja menneistä virheistä vetää oikeat johtopäätökset. 

Teknologiakeskus Innopark Oy:n omistus on ollut noin 90 prosenttisesti Hämeenlinnan kaupungilla ja hallituksesta puolet Hämeenlinnan kaupungin suoraan nimeämiä. Sen alla konsernirakenteessa oli enimmillään 12 yhtiötä, joista kymmenen emoyhtiön yksin omistamaa. Näistä kahden hallituksessa ovat istuneet samat jäsenet kuin emoyhtiössä. Kahdeksassa alayhtiössä hallitus on koottu kolmesta emoyhtiön johtoon kuuluneesta henkilöstä. 

Perusteettoman rönsyillyt yhtiörakenne oli yksi syistä, minkä takia taloudelliset vastuut ja konsernin kokonaistilanteen arviointimahdollisuudet hämärtyivät. Innoparkin osalta konsernirakennetta on nyt yksinkertaistettu, mutta samantyyppinen ongelma muhii koko Hämeenlinnan kaupunkikonsernissa. 

Kuvitellaan, että yhtiöittäminen on autuaaksi tekevä palvelutuotannon tehostaja. Usein se kuitenkin tuo myös uusia kustannuksia: verovelvollisuutta, hulppeampia tila- ja markkinointikuluja, löysempää riskinottoa ja kiusallisten asioiden kätkemistä liikesalaisuuksien verhon taakse. 

Kunnallinen liikelaitos olisi usein turvallisempi tapa joustavoittaa palvelutuotantoa, mutta kilpailuttamis- ja verotussäännösten muutoksilla liikelaitosmuotoa on ajettu ahtaalle. Osakeyhtiö kunnallisen toiminnan organisaatiomuotona edellyttää aina selvää tehtävää, tarkoin mietittyä organisaatiorakennetta ja kunnollista omistajaohjausta. 

Kokoomuslainen kuntakonsultti Eero Laesterä ehdotti Hämeenlinnan kaupungin tilaamassa selvityksessä yhtiöittämisen jatkamista. Minusta kokemukset puoltavat nyt kunnon harkintaa kaupunkikonsernin pelkistämiseksi, ei hajoittamiseksi yhä vaikeaselkoisemmaksi. Yhtiöiden puute ei suinkaan ole ongelmamme, vaan pikemminkin yhtiöähky. 

Syksyn aikana ovat valmisteilla Hämeenlinnan kaupungin omistajaohjauksen linjaukset sekä tarkennetut ohjeet kaupunkikonserniin kuuluvien liikelaitosten ja yhtiöiden hallinnon hoitamisesta ynnä talousraportoinnista. Pääosin yhtiöt toimivat hyvin. Uudet mittapuut on asetettava parhaiden esimerkkien mukaan, jotta omistajaohjaus ja talouden seuranta saadaan kautta linjan jämptisti hoidetuksi. 

Minusta on käytävä läpi koko kaupunkikonserni kriittisellä otteella: kuinka monia erillisiä yhtiöitä tarvitaan, voidaanko karsia turhia rakenteita, miten muodostetaan järkeviä ja tehokkaita kokonaisuuksia. Kovin kapeita tehtäviä varten ei pidä perustaa tai ylläpitää erillisorganisaatioita. Kuntayhtymistä on puhuttu hallintohimmeleinä, mutta kyllä yhtiöverkoista saadaan vielä hämmästyttävämpiä rakennelmia – ja pitkälti julkisuusperiaatetta kaventaen. Vastaiskun teemaksi käy: selvempi hallinto, paremmat palvelut! 

Kun yhtiöiden määrä ja tehtävät saadaan hallitummiksi, helpottuu myös valvonta. Yhtiöiden hallituksissa on purettava pahaksi päässyttä tehtävien kasautumista. Oikea periaate kunnon valvonnan järjestämiseksi olisi, että esimerkiksi kaupunginhallituksen jäsenillä olisi kullakin yksi konserniyhtiö valvontavastuullaan. Sama koskee soveltuvin osin virkamiesjohtoa. Selkeämpi vastuunjako ja päällekkäisten tehtävien intressiristiriitojen välttäminen tervehdyttää päätöksentekoa. 

Innoparkista ja Hämeen Matkailu Oy:stä on otettava opiksi. Korjaustoimia tarvitaan ripeästi kaikilla mainitsemillani toimintalinjoilla. 

Johannes Koskinen 

 

  

Kataisen-Urpilaisen sateenkaarihallituksen ohjelma antaa eväitä alueelliseen edunvalvontaan. Hämeenlinnan seudun pitää toimia ajoissa ja aktiivisesti. Taas kerran nopeat syövät hitaat erityisesti isojen väylähankkeiden lobbaamisessa, keskussairaaloiden kehittämisessä ja ammattikorkeakoulujen uudistustyössä.

Isoista liikennehankkeista mainitaan nimeltä E 18, Seinäjoki-Oulu-rata sekä kehärata – kaikki jo pitkään rakenteilla olleita kohteita, joiden loppurahoitus on hoidettava. Raideliikennettä suosittiin investointirahan jaossa. Muut väylät pannaan järjestykseen liikennepoliittisessa selonteossa. Heti vaalikauden alussa luvataan päättää ensimmäisenä käynnistyvät uudet kehittämishankkeet.

Meille hämäläisille ja koko rataverkollemme tärkeää on saada määrätietoinen suunnittelu ja rakentaminen käyntiin pääradan välityskyvyn turvaamiseksi: lisäraiteet ensi vaiheessa Kerava-Riihimäki –välille ynnä Pisara-rata tai vastaava Helsingin päähän. Tierahoista kamppaillaan vielä raiteita rajummin. Eteläisen Suomen poikittainen elämänlanka, valtateistä 10 ja 12 muodostuva väyläkokonaisuus on koottava yhdeksi, vaiheittain tasoltaan kohennettavaksi hankkeeksi. Tarvitsemme sen koko vaikutusalueen maakuntien ja kaupunkiseutujen painostusvoimaa.

Hämeen terveydenhuolto rakennettava uusiksi

Hämeenlinnan seudun kannattaa tähdätä eturiviin, kun valmistellaan uusia sote-alueita, joilla järjestetään sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen lisäksi osa erikoissairaanhoidosta. Hämeessä luontevinta olisi varmaan tähdätä kolmeen alueeseen eli Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan vahvoihin peruskuntiin pohjaavaan aluejakoon. Helsinki-Hämeenlinna-Tampere eli HHT- kehitysvyöhykeajatteluun toki sopisi myös vaativampi sote-alueen rakentaminen liki 140.000 asukkaan kolmoskeskuspohjalle: Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki, Hausjärvi, Loppi.

Oman keskussairaalan säilymis- ja kehittämismahdollisuudet riippuvat ratkaisevasti hyvin toimivan perusterveydenhuollon rakentamisesta koko Hämeeseen. Lisäksi on onnistuttava sopimaan mielekäs työnjako Hämeenlinnan, Lahden ja Tampereen keskussairaaloiden välillä. Kun erikoissairaanhoidolta väistämättä vaaditaan kustannustehokkaampaa toimintaa, pienimmät keskussairaalat jauhautuvat herkimmin isojen puristuksessa – mistä Helsingin Sanomat jo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriä ravisteli hereille. Hallitusohjelma nostaa juuri yliopistollisten keskussairaaloiden ja ns. miljoonapiirien erityisvastuualueiden roolia.

Minusta keskussairaalatasoiset palvelut pitää säilyttää mahdollisimman laajasti Hämeenlinnassa vaikka nykyistä Hämettä laajemmankin väestön tarpeisiin. Jotta se toteutuu, terveyspalvelujen kehittämislinjat Hämeenlinnan seudulla ja koko Hämeen maakunnassa on ripeästi viitoitettava selviksi.

Koulutustasosta ei pidä tinkiä

Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen ja normaalikoulun lakkauttaminen oli jo toinen (ensimmäisenä Kajaani) synkeä todistus siitä, että edellisen hallituksen läpi runnoma yliopistouudistus syrjäytti yliopistojen aluekehitys- ja yhteiskuntavastuun. Korvaavia toimia on haettava muusta opettajankoulutuksesta, ammattikorkeakoulun ja yliopistoyhteyksien vahvistamisesta.

Ammattikorkeakoulujen rahoitusta siirretään suoraviivaisemmin valtiolle samalla kun leikataan 50 miljoonaa euroa. Taustalla väikkyvät opetusministeriön hellimät hyvin suoraviivaiset matemaattiset pyrkimykset ammattikorkeakoulujen ja niiden yksiköiden määrän vähentämiseen. Onko tälläkin puolella siis uhkaamassa yhtä ankea ja urautunut keskittämislinja kuin yliopistolaitoksessa? Toivottavasti ei. Ainakin uusi opetusministeri Jukka Gustafsson on puhunut ammattikorkeakoulujen alueellisista velvoitteista ja opiskelijoiden yhdenvertaisista koulutusmahdollisuuksista – niin manselainen kuin onkin!

Hämeen ammattikorkeakoulun ja sen yksiköiden jalostaminen tässä muuttuvassa kentässä on koko maakunnan huoli. Visamäen korkeakoulukeskus edustaa yhtä kehityslinjaa, mutta vain yhtä. Me tarvitsemme lisää korkean tason koulutusta Hämeeseen ja kompensaatiota sille vääryydelle, jota opettajankoulutuksen pakkosiirto merkitsee.

 

Hallitusneuvotteluissa sosialidemokraateille olennaista on, että edellisen porvarihallituksen linjaan verrattuna tulee selvä muutos: työllisyyden, oikeudenmukaisemman tulonjaon ja verotuksen puolesta, eriarvoistumista ja kansakunnan kahtiajakoa vastaan.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä asetti myös tiukat reunaehdot sijoittajavastuun toteuttamiseksi niin Portugalin tukipaketin kuin Euroopan vakausrahastojen rahoittamisenkin osalta. Jos muiden maiden takuita ja veronmaksajien rahoja käytetään tukijärjestelyihin, on ongelmamaiden vanhojen rahoittajien, pankkien ja sijoittajien, kannettava osuutensa esimerkiksi korkoja ja lainaehtoja huojentamalla – vaikeammissa tilanteissa velkajärjestelyyn ja pääomien leikkaamiseen saakka.

EU:n yhteisellä rahoituksella ei pidä ehdoitta maksaa ulos yksityisiä luotottajia ja näin siirtää riskejä ja menetyksiä veronmaksajien piikkiin. Suomalaisille kysymys on erityisen tärkeä sen takia, että meillä on karvaat kokemukset omasta 90-luvun velkakriisistä, missä aivan liian monet velat ja takaukset jäivät epäoikeudenmukaisesti väärien maksumiesten hoidettaviksi.

Oikeudenmukaisuuden vaatimus yhdistää tarvetta muuttaa kotimaan politiikan suuntaa ja pyrkimystämme panna Euroopan kriisimaiden vakausjärjestelyjen ehdot uusiksi. Ja oikeutta Suomessa sen paremmin kuin EU:ssakaan ei saa, ken itse sitä ei hanki.

Sosialidemokraattien pitää olla uskottava ja luotettava muutosvoima. Toimimme niin kuin vaaliohjelmissamme lupasimme. Vastuullisesti ja vakaasti.

Siihen pohjaa tuleva menestys. Katse on käännettävä jo uusiin vaaleihin – ehkä ei vielä eduskunnan hajoitusvaaleihin, mutta reilun vuoden päässä odottaviin kuntavaaleihin. Omaa linjaa on tuotava esiin joka kunnassa, uutta voimaa ja monipuolista ehdokasjoukkoa koottava. Perussuomalaisia protestiksi äänestäneistä löytyy kasvupohjaa sosialidemokraattien kannatukselle, kunhan olemme aktiivisesti ja ajoissa liikkeellä.

Hämeessä torjuntavoitosta eduskuntavaaleissa on nopeasti ryhmityttävä kohti oikeaa voittoa ensi vuoden kunnallisvaaleissa. Yhteinen työmme jatkuu työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Suomalaisten selkäpiissä tuntuu edelleen kipeänä 90-luvun laman kirous: romahduksen ja ylivelkaantumisen maksumiehiksi joutuivat pääosin syyttömät, kun taas kasinopelureista ja koronkiskureista merkittävä osa poistui näyttämöltä setelit taskussaan. Moni yrittäjä tai asunnonostaja menetti elämäntyönsä, kymmenettuhannet takaajat joutuivat maksamaan heidän tietämättään kasvatetut takausvastuut, sadattuhannet työpaikat katosivat.

Kun pankkituella pelastettiin pankit, veronmaksajat tulivat maksumiehiksi sitäkin kautta. Tuolloinen porvarihallitus ei vaatinut vastikkeeksi tuelle omistusta niin kuin Ruotsin ja Norjan hallitukset tekivät. Niinpä myöhemmät arvonnousut eivät nekään lämmittäneet valtiota ja veronmaksajia – ne jäivät omistajille eivätkä korvanneet jälkikäteen tukisummia niin kuin länsinaapureissa tapahtui.

Tuo kansallinen kokemus ja trauma on varmasti yksi syy siihen, että Suomessa erityisen vahvasti vastustetaan sellaisia euroalueen vakausjärjestelyjä, missä velat käännetään muiden kuin niiden aiheuttajien maksettaviksi.

Kun valtio ylivelkaantuu, uudet luotot käyvät kalliimmiksi ja kalliimmiksi. Korkoihin pannaan riskilisää juuri sen tähden, että pelätään osan koroista ja pääomasta jäävän saamatta. Velkajärjestelyssä leikataan korkoja ja velkoja siihen mittaan, että valtio voi selvitä jäljelle jäävästä velkataakastaan. Menettäjiä ovat luotonantajat, joiden saatavia leikataan – ensin korot, sitten pääomaa mahdollisten etusijajärjestysten mukaan.

Euromaiden pysyvä vakausmekanismi, jota kaavaillaan käyttöön vuodesta 2013, toimisi tähän malliin sopeutettuna. Suuren velkajärjestelyn osana kriisiin ajautunutta valtiota autettaisiin euromaiden yhteisen rahaston ja takausmassan avulla saamaan kohtuuhintaista luottoa markkinoilta taloutensa vakautukseen.

Suurempi ongelma on väliaikaisissa vakausjärjestelyissä, joissa tämä korko- ja velkajärjestely on eliminoitu pois. Kun nyt jo päätetyissä tapauksissa Kreikan ja Irlannin velkaongelmia helpotettiin sillä, että muut valtiot antavat markkinoita halvempaa lainaa joko suoraan (Kreikka) tai vakausvälineen takaajina (Irlanti), aiemmille luotonantajille on maksettu pääomat ja korot täysimääräisinä. Näille sijoittajille ja pankeille on siis maksettu myös ne usean prosentin riskilisät, joissa oikeasti oli varauduttu menettämään jotakin ylivelkatilanteen velkajärjestelyssä.

Jos ja kun esimerkiksi Kreikka sitten jonakin kauniina päivänä joutuu kuitenkin velkajärjestelyyn, saatavien leikkauksista kärsivät viimeisinä luotottajina olleet valtiot/veronmaksajat – eivät isoilla koroilla rahastaneet alkuperäiset luotottajat! Tässä on kyse taas väärän maksajan tilanteesta, mitä suomalaiset syystä kavahtavat.

Miksi sitten useimmat euromaat hyväksyvät näin epäoikeudenmukaisen järjestelyn? Osaksi on kysymys Kiviniemen ja Kataisenkin markkinoimasta pelosta, että muutoin paria valtiota koskeva rahoituskriisi leviää koko euroalueelle ja aiheuttaa taas uuden laman. Mutta tätä tärkeämpi syy löytyy, kun katsotaan Kreikan, Irlannin tai Portugalin luotottajia. Siellä ovat kymmenien miljardien eurojen riskeillä mukana Saksan, Ranskan, Britannian jne. isot pankit. Jos niiden saamisia leikataan velkajärjestelyissä, pankit seisovat pian käsi ojossa kotivaltionsa pankkitukea tai muuta pääomittamista kinumassa.

Suomi on poikkeus, kun meillä ei ole isoja rahoituslaitoksia kriisimaita luotottamassa. Meidän ei pidä työntää lisätakauksia epäoikeudenmukaisiin järjestelyihin eikä lähteä vääriksi maksumiehiksi.

Sosialidemokraattien pitää vaatia kahta vikaa korjattavaksi väliaikaisissa euroalueen vakausjärjestelyissä:

1. alkuperäisten luotottajien ja sijoittajien vastuu on toteutettava korko- ja velkajärjestelyissä

2. takausvastuita valtioiden välillä on jaettava niiden pankkien riskien suhteessa ja myös euron ulkopuoliset maat on saatava mukaan (niin kuin Irlannin kohdalla osaksi tapahtui).

Pääministeri Kiviniemi ja valtiovarainministeri Katainen ovat keskittyneet vain siihen, että lopullinen päätös miljardien lisävakuuksista lykätään yli vaalien. Olisiko aika paneutua itse päätösten sisältöön? Muutoin vääryys vallan saapi…

 

Tuore Hesarin kysely osoitti, että kolmasosa kansasta luulee sosialidemokraattien olevan ja olleen hallitusvastuussa kuluneet neljä vuotta. Tähän saakka on arvosteltu demarien oppositiopolitiikkaa liian repiväksi ja räksyttäväksi. Nyt käy ilmi, että perusasiatkin politiikasta hämärtyvät uutisvirran pyörteissä isolle osalle kansasta. Ehkä seuraavaksi arvostellaan turhan vaisusta hallituksen haastamisesta.

Sdp ei ole ollut hallituksessa, vaan keskustapuolue, kokoomus, vihreät ja ruotsalainen kansanpuolue ovat hallinneet maata oikein sydämen kyllyydestä. Vanhasen-Kiviniemen-Kataisen hallitustaipaleen jäljiltä työttömyys on pahentunut, valtiontalous on pahasti velkaantunut ja tulevaisuuden eväitä on syöty. Jäljet muistuttavat sitä, mikä Ahon-Viinasen porvarihallitukselta jäi perinnöksi kaudelta 1991-95.

Edellisen porvarihallituksen kaudella massatyöttömyys, raippaverot ym. vitsaukset nostivat Sdp:n kannatuksen parhaimmillaan 34 prosentin lukemiin. Keskusta ja kokoomus jäivät yhteenlaskettuinakin taakse. 1995 eduskuntavaaleihin mennessä kannatuskehitys hieman taittui, mutta demarit saavuttivat kuitenkin sodanjälkeisen ajan ennätyksen 63 kansanedustajanpaikkaa kahdesta sadasta.

Nyt mielipidekyselyt kertovat yhtä suuresta kannatuksen siirtymästä hallituspuolueilta oppositiolle. Nykyisten hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on romahtanut liki 60 prosentista 50 prosentin tienoille. Sosialidemokraattien ja perussuomalaisten kannatukset yhdessä ovat taas 34-35 prosentin luvuissa. Miten ihmeessä opposition sisäisessä jaossa tällä kertaa Soinin kevyt herjanheitto olisi tuomassa yhtä paljon ääniä kuin Sdp:n näytöt vuosikymmenten työstä hyvinvointivaltion rakentamiseksi ja puolustamiseksi?

Tuo sumussa kulkevien kansalaisten suuri osuus taitaa selittää paljon. Helsingin Sanomien mukaan perussuomalaisten kannattajissa sekä työntekijäammateissa toimivissa on erityisen paljon (yli 40%) niitä, jotka luulevat demarien olevan mukana hallituksessa.

Oletetaanpa varovaisesti, että heistä puolet kannattaisikin demareita jos heillä olisi oikea tieto hallituskokoonpanosta ja siitä, että tämän vaalikauden ratkaisuihin Sdp ei ole päässyt vaikuttamaan. Sellainen korjausliike nostaisi Sdp:n ohi kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi yli 21 prosentin kannatuksella (ja pudottaisi perussuomalaiset noin 13 prosentin lukemiin, mikä sekin ylittäisi Vennamoiden ajan SMP:n huippuhetket).

Minä lyön vaikka Smurffilimsapullon vetoa, että vaalikamppailun viime viikkoina käy juuri tämän suuntaisesti. Maailmojen järistessä arvostetaan turvallisuutta, rehellistä työtä oikeudenmukaisemman tulonjaon ja verotuksen puolesta. Hetkellisen protestihuuman sijasta äänestetään työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta – Sdp tarjoaa väylän todelliseen muutokseen ja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen.

Hämeen demarit lähtevät ennätykselliselle vaalikiertueelle koko ehdokaskaartin voimalla. Tule juttelemaan, kyselemään ja evästämään!